(Talvivaara)-Terrafame-(Trafigura) hakee uutta lupaa

Kainuun ja Ylä-Savon tilaisuuksissa on puhuttanut vuosia Talvivaara-Terrafamen päästöt vesistöihin ja ympäristöön sekä luvituksen ja valvonnan puuttet.

Terrafamen kumotut ympäristöluvat päättyvät vuoden 2018 lopussa. PSAVI ei pystynyt antamaan uutta ympäristölupaa ennen sitä, koska Terrafamen elokuussa 2017 jättämä lupahakemus oli törkeän puutteellinen.

PSAVI vaatikin toukokuussa 2018 Terrafamelta lisäselvityksiä 218 asiakohtaan. Ympäristölupahakemus oli siten vähintäänkin yhtä puutteellinen kuin Talvivaarankin ympäristölupahakemus, jonka laatimisesta silloiset johtajat on tuomittu törkeästä ympäristörikoksesta.

Heinäkuussa 2018 Terrafame antoi PSAVIlle lisäselvityksiä, mutta vasta joulukuussa 2018 loput. Vuoden viimeisenä päivänä 2018 PSAVI tiedotti Terrafamen täydennetyn ja paikkaillun ympäristölupahakemuksen. Muistutuksia ja mielipiteitä voi jättää 1.3.2019 saakka. [https://tietopalvelu.ahtp.fi/Lupa/]

Hakemusasiakirjoja on sangen runsaasti, joten tutustuminen on syytä aloittaa heti.

Kiinnitän huomiota siihen, ettei yhtenäistä ympäristövaikutusarviointia ole vieläkään tehty, YVA-asetuksen edellyttämää uraanin tuottamisen ympäristövaikutuksia malminrikastuskasoissa ei ole vielä arvioitu. Uraanitasekaavioita ei ole korjattu. Toiminnan sulkemissuunnitelmaa YVA-arviointeineen ei vieläkään ole tehty.

Alkuperäiset ympäristöluvat siis umpeutuvat vuoden lopussa. Vuoden 2019 alusta toimii tilapäisillä määräaikaisilla luvilla siihen saakka, kunnes lainvoimainen päätös on saatu siitä, saako kaivos uuden ympäristöluvan toiminnan jatkamiseen vai toiminnan sulkemiseen.

Siihen lainvoimaisen luvan kynnyskysymyksiin, ja siten koko lupajärjestelmän uskottavuuteen, liittyy kysymys vuosikymmenen ajan tapahtuneesta uraanin tuottamisesta suurissa malminrikastuskasoissa ilman asiaan kuuluvia lupia. Eikä Terrafame nytkään hae sellaista lupaa. Kuinka kauan saa toimia ilman lainvoimaisia lupia?

Ympäristöluvan lisäksi Terrafame haki jo vuosi sitten uraanin talteenottolaitokselle lupaa valtioneuvostolta. Väittäen että laitos on jo lähes valmis ja sillä olisi Talvivaaran hakemat luvat. Vaikka ne oli KHO kumonnut 2013. Ydinenergialain mukaan uraanin tuottamiselle malminrikastustoiminnassa on pakko hakea lupa ja toiminta ilman lupaa on rangaistavaa. Sitä se on ollut vuodesta 2008 saakka. Uraanilupahakemus on TEMin käsittelyssä.

Tämä nyt PSAVIn tiedottama nikkelisulfiitin tuottamista [ja samalla vaieten uraanisulfidin tuottamisesta] koskeva ympäristölupahakemus on ratkaiseva hakemus Terrafamen tulevaisuudelle, ja paljon hehkutettu tulevaisuus akkukemikaalien suhteen romahtaa, mikäli edeltä vaihe nikkelin tuotanto ei saa ympäristölupaa.

Olisi luullut, että Terrafame olisi laatinut lupahakemuksen, jossa olisi poistettu voimassaolleen ympäristöluvan kumoamiseen johtaneet syyt. Mutta Terrafame tukeutuu Talvivaaran aikaisempempiin selvityksiin eli höttöä hötön päälle.

Terrafamen kaivos ei ole esimerkki yksittäisen kaivoksen epäasiallisesta rimpuilusta lupaprosesseissa, vaan erityisesti kysymys on tuon rimpuilun yhteydessä unohtuneesta ja unohtuvasta lupaharkinnan perustehtävästä: yleisen ympäristöetuuden turvaamisesta, haittojen estämisestä, vahinkojen korjaamisesta ja yksityisten haitankärsijöiden korvauskysymyksistä.

Laajemmin kysymys on koko lupamenettelyjärjestelmän uskottavuudesta ja kansalaisten luottamuksesta valtiovallan toimintaan.

Toivottavasti vuosi 2019 tuo parannusta haitankärsijöiden asemaan.

Mika Flöjt

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>