Puheenvuoroni TEM ministeriön kaivoslaki kuulemistilaisuudessa

Tänään 15.9.2020 oli Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) järjestämä kuulemistilaisuus kaivoslain uudistamisesta. Käsittelyssä kaivoslakiluonnos. Esitykset ja tilaisuuden videotallenteet ministeriön nettisivulla. Alla lyhennelmä puheenvuoroistani ja kommenteistani tilaisuudessa:

Kiitos puheenjohtaja,

Kansalaisten huolesta asiassa kertoo 58000 nimeä KaivoslakiNYT aloitteessa ja se tähän tilaisuuteen on ilmoittautunut yli 900 henkilöä ympäri Suomea. Kommentoin tässä kansalaisten kaivosvaltuuskunnan varapuheenjohtajana, SLL Lapin piirin toiminnanjohtajana, mutta ennenkaikkea jokikalastajana. Kaivosasioita olen käsitellyt eri rooleissa vuodesta 2003.

Paheksumme (TEMmin) kaivoslakiluonnosta.

Lakiluonnoksessa ei ole riittävällä tavalla huomioitu hallitusohjelman kirjauksia, talousvaliokunnan eikä Vihervuoren selvityksen kirjauksia eikä KaivoslakiNYT tavoitteiden kirjauksia.

Totean, että TEMmin kaivoslaki luonnos onkin vesitetty versio hallitusohjelman kirjauksista muun muassa kuntien päätäntävallan, muiden elinkeinojen huomioonottamisen sekä erityisesti vesialueiden omistajien oikeusturvan kannalta. Esityksessä ei myöskään selkeästi rajata arvokkaita vesistöjä, suojelualueita ja kansallispuistoja malminetsinnän eikä kaivostoiminnan ulkopuolelle.

Lisäksi muistutan, että vääjäämättömästi voimistuvan globaalimuutoksien aikakaudella ruokatuotantoalueet ovat arvokkaampia ruoalle kuin kaivosjätteille.

Vesialueiden omistajien oikeusturvaa ja vesistöjen puhtautta poljetaan parhaillaan ympäri Suomea vesiä saastuttavien kaivoshankkeiden; malmikairaukset (Kouervaara), koelouhinta (Juomasuo, Sokli) ja toimivien kaivoshankkeiden (Talvivaara, Kevitsa, Kittilä) johdosta. Kuuleminen ja vaikuttamismahdollisuudet sekä korvaukset ovat minimaalisia vaikka kaivosyhtiöt puskevat ongelmansa, jätevedet, ilman oikeita aitoja jätevedenpuhdistuslaitoksia vesialueiden omistajien haitoiksi kaivostoiminnan aikana ja huom. pitkään kaivostoiminnan päättymisen jälkeenkin.

Kritisoi sitä, että haittakorvaukset maa- ja vesialueiden omistajille sekä muille elinkeinoille ovat minimaaliset – haitoista aiheutuvien korvauksien lainsäädäntöä ja määrää tuleekin Suomessa pikaisesti samalla päivittää.

Kuvaavaa on myös, ettei kaivosveroa ja yhteisöjen osuutta kaivoksien tuotoista käsitellä samaan aikaan kaivoslain uudistamisen kanssa – eikä kaivoksien haitoista aiheutuvia korvauksia aiota tietääkseni korottaa maa- ja vesialueiden eikä muiden elinkeinojen edustajille.

Nykyisistä holtittomista varausalue käytännöistä tulee luopua väärinkäytöksien ja liian laajoen varauskäytäntöjen takia, kun puoli Suomea on joutunut epävarmuuden ja kaivoskeinottelijoiden kynsiin. Malminetsintää ei saa toteuttaa suojelualueilla eikä vesistöissä eikä pohjavesialueilla. Kunnilla tulee olla oikeus rajata ulos malminetsintäalueita ja kaivostoiminta-alueita.

Ja painotan ettei malminetsintää enää saa toteuttaa maanomistajien luvilla, vaan kaikki malminetsinnän luvitus tulee tapahtua valtionviranomaisen valvonnassa ja luvituksella. Tämä on yhteiskunnan, naapurimaanomistajien, vesialueidenomistajien sekä muiden maankäyttäjien poropaliskuntien sekä aluetta perinteiseen nautintaan käyttävien metsästäjien jne ja jokamiehen oikeudella marjastavien ja keräilijöiden etu. Tällöin kairauksia ei myöskään tapahdu pohjavesialueilla eikä haitallisissa malmioissa eikä uraanivyöhykkeillä.

Kaivoksista ei saa aiheutua terveys- ja ympäristöhaittoja toiminnan aikana, eikä myöskään kaivostoiminnan päättymisen jälkeen. Kyläläisten ja kuntalaisten oikeus puhtaaseen elinympäristöön pitää perustuslain 20§ mukaan turvata koko Suomessa.

Koko vanhan Lapin alueella tulee selvittää Lapinkylien ja niiden perinteisten elinkeinojen ja nautintojen oikeudet ennenkuin uusia kaivosvaraus- ja valtaus sekä kaivoshankkeita luvitetaan alueelle Kanadan pohjoisten osavaltioiden mallin ja ILO sopimuksen velvoitteiden mukaisesti.

Suomessa tulee ottaa Ruotsin malli käyttöön, ettei uraaninlouhintaa eikä uraanikaivostoimintaa enää sallita. Uraanivyöhykkeen ja uraaniasisältävät malmiokairaukset tulee myös YVA:ta ettei pilata pohjavesiä kuten GTK teki Kitkan Kouervaaran uraanitutkimuksissaan.

Århusin tiedonsaati sopimuksen mukaan TUKES:in ja muiden viranomaisten tulee varmistaa, että kansalaisilla on käytettävissään kaikki tiedot elinympäristöönsä puhtauteen liittyvissä resurssihankkeissa ennenkuin päätökset on tehty. Täten vaikka yhtiö ei kertoisi että alueella on uraania, ja kun TUKES on osoitetusti itse tämän tiennyt, niin tulee TUKES:in varmistaa, että varaus- ja valtaus kuulutuksissa mainitaan, että tutkimukset tapahtuvat uraanivyöhykkeellä ja uraania sisältävissä malmioissa. Tästä on lukuisia huonoja esimerkkejä Kuusamon uraanivyöhykkeellä ja Juomasuon uraanimalmiossa.

Vaadimme, että kaivoksien jälkihoitojen vakuuksia tulee nostaa merkittävästi ja TUKESin tulee valvoa koelouhoksien ja kaivoksien peittämiset ilman yhtiön ilmoitusmenettelyä. Kitkajoen Juomasuon uraanilouhoksen radioaktiivinen saastuminen Käylän ja Säkkilän kylien välissä on tästä valitettava malliesimerkki. STUK viranomaiskirjeessään Outokummulle kertoi, että Juomasuon koelouhos sisältää erityisen korkeita uraanipitoisuuksia ja koerikastamolla säteilyannostus täyttyi parissa kuukaudessa. STUK viranomaisena 1990 luvulla kirjeessään esitti tästä syystä louhoksen peittämistä, nyt rahasta yhtiöiden konsulttina vähättelee radioaktiivisuutta ja säteilyä.

GTK:n ja STUK:in konsulttitoiminnoista tulee luopua ja niiden tulee palata pelkästään viranomaisrooliin. Nykyinen järjestelmä missä samat tahot toimivat rahasta yhtiöiden konsultteina ja tutkijoina jne on kansalaisten oikeusturvan vastaista. TUKES:in pitää muuttua olemaan aidosti puolueeton lupaviranomainen – ja puolustaa myös kansalaisten ja muiden elinkeinojen oikeuksia muun muassa yleisissä ja yksityisten etujen tarkastelussa.

Lisäksi on todettava, että kun ministeriön edustajat alussa puhuivat Talvivaara-Terrafamen uraanintuotannosta ja että sen pohjalta on kaivoslaki on muotoiltu kaikkia mineraaleja hyödyntäväksi, totean, että kaivoslakiNYT tekstin yhtenä tekijänä, että me vaadimme Ruotsin mallin mukaisesti uraaninluohinnan ja uraanikaivostoiminnan kieltämistä. Uraanit tulee kertoa malminetsinnässä ja jo kaivosta perustettaessa, jotta Århusin sopimuksen mukaisesti ihmiset tietävät millainen kaivos on todella tulossa heidän elämänpiiriinsä.

Talvivaarassa on faktoilla osoitettavissa että Suomen koko järjestelmä; ministeriö, gtk, yhtiö ja stuk kyllä tiesivät että siellä on uraania – mutta eivät kertoneet sitä kainuulaisille. Olihan ministeriö itse raportoinut 1980 luvulla kansainväliselle atomienergiajärjestölle (IAEA:lle) että Talvivaarasta saa sivutuotteena uraania vähintään 3000 – 9000 t (virallinen pienen ja suuren uraanimalmion raja on 1000t). Nyt Terrafame arvio saavansa Talvivaarasta yli 22 000 t uraania, tuottaen sitä n. 350 t vuodessa. Aikaisempi Euroopan uraanikaivos Tsekissä tuotti 320 t uraania.

Ja Valtioneuvoston Talvivaara-Terrafame-Trafiguran uraanituotanto lupa oli puutteellisesti ja virheellisesti tehty. Siten siitä on ansaitusti useita valituksia KHO:ssa useiden toimijoiden tekemänä.

Yleisesti Talvivaara-Terrafame-Trafiguraan on täysin kestämätöntä tälläkin hallituspohjalla, että valtio pumppaa eri kanavia pitkin veronmaksajin rahoja ilman voimassa olevia aitoja ympäristölupia toimivalla kaivokselle, joka jo on ja on yhä tuleva saastuttamaan Oulujoen ja Vuoksen (Saimaan) vesistöjä valtavien jäteongelmiensa johdosta satoja ellei tuhansia vuosia. Mitä mitempään saastuttavaa radioaktiivista mustaliusketta louhii, sitä suuremmat ja kalliimmat jäte- ja jätevesiongelmat ovat veronmaksajien hoidettavana.

On myös täysin kestämätöntä millekkään Suomen hallituspohjalle tahansa, että valtionyhtiö Terrafamella on kumppanina yhtiö Trafigura joka on tuomittu maailmalla lukuisista rikoksista.

Toteutuuko tässä valtionyhtiö Terrafamella Suomen hallituksen valtionyhtiöiden uuden omistusohjaustrategian kriteerit, että Suomen valtionyhtiöiden tulee olla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti yhteiskuntavastuullisia ja esimerkillisiä toimijoita?

Kiitos.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *